Messu Vaalan kirkossa

su 23.2. kello 10.00
Vaalan kirkko ja seurakuntakeskus

Laskiaissunnuntain messu Vaalan kirkossa

Laskiaissunnuntain perhemessun toimittaa Vesa Palokangas, avustaa Marianne Kurtti. Kanttorina on Hannamari Oikarainen. Kolehti kerätään Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastolle, katastrofirahaston valmiuden ylläpitämiseen hätäavun antamiseksi ihmisten ja luonnon aiheuttamien kriisien uhreille. Messun jälkeen koko perheen laskiaistapahtuma seurakuntasalissa ja ulkoilua.

Pyhän aihe: Jumalan rakkauden uhritie
Sunnuntain suomenkielinen nimi tulee paastoon laskeutumisesta. Pian alkaa yksinkertaisten elämäntapojen, itsekieltäymyksen aika. Sunnuntain latinankielinen nimi esto mihi (= ole minulle) on puolestaan saatu päivän vanhan antifonin alkusanoista (Ps. 31: 3).

Jeesuksen julkinen toiminta saavuttaa käännekohtansa. Vaellus Jerusalemiin, kohti kärsimystä ja kuolemaa, alkaa. Mutta juuri tällä tiellä Ihmisen Poika kirkastetaan. Jumalallinen rakkaus voittaa antaessaan itsensä alttiiksi kuolemaan asti. Tarvitsemme silmiemme avautumista, jotta näkisimme, miten Jeesus kärsii meidän puolestamme ja koko maailman puolesta. Vapahtaja kysyy myös meiltä itsemme alttiiksi antamista Jeesuksen seuraamisessa.